~ Children's Heart ~ 

He olivat erillaisia ikäisikseen. Alexsandra 11 oli kaunis punatukkainen ja hiljainen tyttö, hän oli vanhin 3 sisarus katraasta. Toisena tuli Erica 8v vaaleahiuksinen pikkuinen tyttö, josta ääntä lähti. Kolmantena tuli pikkuinen Miguel 3v joka ei osannut puhua jolla oli ruskeat hiukset. Nämä kolme olivattoistensa tuki ja turva he olivat todella läheisiä toisilleen. 

Minä istuin kaatopaikalla, katselin paikkaa avarakatseisena. Minä olin vanhin sisaruksista joten minun oli hankittava ruokaa ja lämpöä nuoremille sisaruksilleni. Me asuimme kadulla meidän vanhempamme olicat myyneet meidät vanhalle pariskunalle, rahat jotka he saivat he käyttivät viinaaan. Ei mennyt aikaakaan kun toinenvanhuksista kuoli. Toine ei enään halunut pitää meitä, tässä me nyt olemme. Kadulla, Meidän on pidettävä itse itsestämme huolta. Ruokien ja muiden asioiden varalta.

Nousin seisomaan olin löytänyt ruoan jämiä joista me saisimme hyvän ruuan. Kuinka ihmiset haaskaavat näin paljon ruokaa roskiin minä ihmettelin hiljaa mielessäni. Minusta saatoi nähdä että asuin kadulla. Vaateeni olivat kuluneet , rähjäiset sekä likaiset.

- Erica! Minä huusin hymyilen
-Hei sisko

Erica otti puolet tavaroista ja asteli luolamaiseen kiviseen asuntoon se eiollut ehkä kaikkei parhain koti mutta silti se oli meille koti.

-Vieläkö Miguel on kipeä? Minä kysyin katsoen Ericaa
-On hän hän melkein kokoajan itkee vain. Erica sanoi
-Älä itke. Pian saat hyvää ruokaa niin paranet minä sanoin katsellen Miguelia

Minä istuin tuolilla katsellen Miguelin nukkumista, pari minuuttia sitten hän oli vielä itkenyt ja kuumekin oli noussut. Minua huolestutti emmekö minä ja sisareni osaneetkaan pitää huolta Miguelista. Erica leikki minun tekemälläni nukellaan, minä en enään voinut leikkiä kuin lapsi, minulta oltiin ryöstetty lapsuus. Joka sunnuntai luonamme kävi jokin kummalinen täti. Hänellä oli kalliin näköiset vaateet ja hän kyseli miten minulla ja sisarillani meni. Emme osaneet luottaa melkeimpä kehenkään sillä meille ei oltu tehty mitään hyvää pienen elämämme aikana. Onneksi nyt Miguel nukkuu hänen itkunsa sai minut aina surulliseksi kun en voinut auttaa pientä.

- Erica menen ulos tulen sivsn kohta! Minä huusin siskolleni.
- Hyvä on Alexsandra!

Minä kävelin kylmenevässä yössä. En huomannut että joku seurasi minua. Kävelin yhdelle talon nurkista kun jonkun käsi tarrautui minua ranteesta.

- Kuka!? Minä huudahdin
- Alexsandra.. Sinä ja sisaresi tulette nyt minun mukaani..

Tarttuja oli tutun oloinen nainen, hän oli lastenkodin johtajatar, Älä unta näekään! Minä repäisin itseni irti ja olin pakenemassa syrjäiselle kujalle kun kaksi miestä saa minut kiinni. Keitäs muitakaan kuin sosiaali viranomaisia, samalla asialla kuin lastenkodin nainen. Miehet työntävät minut autoon jossa yksi naisista istuu. He sulkevat oven ja nainen kstsoo minua hieman tiukkana.

- Me ajattelemme vain teidän parastanne. Ymmärräthän sen Alexsandra? Vaalea  hiuksinen nainen sanoo.
- En! en ikinä tule ymmärtämään! alexsandra huudahti

Toideen autoon nostettiin nukkuva Miguel ja Erica tuli minun kanssani samaan autoon. Auton kuljettaja käynnisti js lähti ajamaan pois minun ja sisarieni koti kaupungista Firenzestä. He ajoivat kohti Napolia. Uutta kaupunkia uutta maailmaa. 

Kaksi vuotta oli kulunut viimeisestä reissustamme. Olimme muuttaneet kaupunkiin. Olimme lasten kodissa. Paikassa johon kukaan lapsi ei tuohon aikaan halunut...

Alexsandra! Johtajarraren ääni kivahti kun minä kävelin käytävällä. Mietin hiljaa päässäni mitä minä nyt olin tehnyt väärin. Käänyin vihaiseen naseen silmäni kylmän rauhallisesti kysyin mikä johtarella oli. Hän pyysi minut toimstoonsa.

- on ollut todella vaikeaa aina löytää isomille lapsille kotia, mutta tällä kertaa sinulle löydettiin sellainen. Muutat 2 viikon kuluttua pienelle maatilalle jossa pariskunta kas attaa sinusta aatelis naisen. Johtajatar sanoi.

-E..entä sisareni.? Tulevatko he mukaan? Katseeni oli naisen silmissä.

-Alexsandra.. he adoptoivat vain yhden tytön ikäisekseen sopivan. Ja sinä olet juuri sopiva. Nainen selitti

-Ei! En lähde mihinkään. Sinä sanoit että minä ja sisareni menemme samaan kotiin! Sinä lupasit! Kyyneleet nousivat silmiini.

-Nuori neiti! ette korota ääntänne minulle! Johtajarar huudahti.

- Sen sanon se asia on varma en mene minnekään ilman sisariani. Lähdin huoneesta oven rysäyttäen kiinni.

Paikka jossa olimme oli keslellä metsää, korvessa. Astelin ulos ja metsää kohden menin. Oli keski kesä. Miksi muka minun pitäisi kasvaa aateliseksi. Täällä on paljon enemmän parempia tyttöjä. Tulen saamaan rangaistuksen kun korotin ääntäni johttajattarelle. Mutta en välittänyt.

Alexsandra! Erica huusi minulle kun keinui. Minä nostin käteni hänelle.. mietin pienessä päässäni miten kertoisin sisarilleni että menetämme toisemme. En voinut jättää Miguelia sillä hän oli uudestaan kovassa kuumeessa. 

~Rika Valkoisen taivaan lintu~

Hei ajattelin kertoa teille tarinan eräästä koirasta. Taivaan jumalasta, nimeltä Rika. Rika syntyi aivan tavaliseen perheeseen isoveljensä Rivetin ja pikkusiskonsa Harun kanssa. Heidän lapsuutensa oli tavallista. He leikkivät Emonsa Yomabukin kanssa ja oppivat kaikkia uusia juttuja isänsä Zeron kanssa. Yksi asia muutti Rikan elämää, Rika oli valittu emonsa perijäksitaivaan jumalaksi heti taivaan suden Shiron jälkeen. Pentujen isällä oli tpoikanimeltä Blood Daimond. Pian kaikkien näiden elämästä tuli täyttä helvettiä.

Kaikki alkoi siitä kun Blood Daimond ei saanutkaan isänsä perijänä paikkaa, häntä ei valittu paikan johtajaksi. Vaan Rika oli seuraavana perijänä sillä paikassa oli sääntö että joka toinen johtaja on oltava naaras. Nyt on naaraan vuoro. Blood Daimond hermostui asiasta ja karkasi. Seuraava päivä alkoi hiljalleen Rivet ja Haru olivat isänsä kanssa. Rika ja Yomabuki olivat hakemassa vettä läheiseltä lähteeltä. He menivät hakemaan astiaa ihmisten ladosta kunnes savu täytti pienen huoneen. Yomabuki työnsi Rikat pois päin ja sanon että tämä juoksisi ulos Äiti tulee ihan perässä. Mutta näin ei käynyt. Koko lato oli tulessa. Kattoromahti ja Yomabuki jäi loukkuun. Kattoparru oli murtanut tämän selän. Koko lato oli ilmiliekeissä Yomabuki kuoli tuona iltana. Rika huusi äitinsä nimeä itkien. Mutta ei osanut auttaa. Hän näki miten Yomabuki kuoli. Hänen äitinsä oli kuollut tämän silmien edessä. Vain musta varjo oli seuranut naarasta kalliolta. Vaistomaisesti Rika pyrähti juoksuun. se itki ja juoksi se ei tiennyt minne mennä. Hän juoksi aikansa ja oli aivan väsynyt. Naaras nukahti puun juurelle ja seuraava muistikuva oli että hän heräsi Isolta luolalta mitä kutsuttiin "Kiviröyhkiöksi" Mitä tapahtui nuina aikoina? palataan ajassa takaisin päin.

Se tumma varjo jonka Rika oli nähnyt oli hänen velipuolensa Blood Daimond. Blood Daimond oli liian vallan haluinen että hän tappoi jopa isänsä vaimon. ja oli valmis tappamaan myös nuo kolme pentua. Viha kiehui Blood Daimondin sisällä. Se käveli luolaa kohti jossa tämän isä ja kaksi muuta sisarta oli. Zero näki poikansa ilmeensä jotakin outoa.

- Blood Daimond? Zero lausui poikansa nimen.

Bloodin kasvoille nousi iljettävä virne Pian Rivet makasi verissään seinän vierellä. Haru kerkesi juosta ulos se oli hädissään se vain juoksi.

- Blood Mitä tämä on! Zero murisi ja tälläkertaa hän oli tosisaan.
- Tämä on vallan kaapaus, Kai sinä tiedät mitä se takoittaa!! Blood Daimond murisi iskien hampaansa isänsä kaulaan.

- Missä minä olen? Minä katselin ympärilleni, tämä ei ollut koti, enkä minä nähnyt emoa missään?... Rika mietti hiljaa

- Älä pelkää pentu, Hiljainen ja Kaunis ääni sanoi. Se oli Hitomi Rikan pelastaja. Olet Kukkaniityllä paratiisissa johon vain hyväsydämiset ja rohkeat pääsevät. Hitomi selitti. Rakas?Hitomi lausui ääneen.

Esiin astui komea ja niin vahvan ja uskollisen näköinen karhukoira.
Uroksen silmät kääntyivät pennun silmiin ja niistä näki uskollisuuden ja että uros ei ollut paha.

- Älä pelkää, minä olen Joe, ja tässä on Hitomi vaimoni. Pelastimme sinut metsästä. Olit todella väsynyt ja Veren tahrima. Mitä on tapahtunut missä äitisi on? tai isäsi? Joe kysyi katsoen pentua.

Rikan hengitys lakkasi hetkeksi. Se oli todella järkyttyneen näköinen.

- Äiti... Rika lausi hiljaa ääneen.

Sen silmistä alkoi tippua isot kyyneleet.

Äiti.. äiti on kuollut...äiti kuoli tulipalossa.... Äiti pelasti minut... Rika nousi seisomaan sen pieni keho vapisi.. Haru sisko... Rika pyrähti Joen ja Hitomin ohitse mutta, Joe nappasi pennun hampaisiinsa laskien tämän eteensä. Älä pidän niin kiirettä sisaresi on turvassa. hän nukkuu, Joe selitti.

- Nukkuu?.... En vain enään jansanut... Painoin pienen pääni vasten joen tassua kyyneleeni että kehoni vapisten. Joe lohdutti kuin isä joka oli ollut minulle aina niin tärkeä.

-Kuule pentu.. Sinun on parasta nukkua hetki... olet liian väsynyt ja järkyttynyt..Hitomi sanoi

-Mi..Minä olen Rika... Ja sisareni on Haru... e...ettekö löytänett veljeämme?.. Ri..Rivettiä?.... Tuon sanottuani väsymys veti veronsa ja minä nukahdin.

Noin pari viikkoa oli kulunut siitä kun Rika ja Haru olivat muuttuneet orvoiksi. Rika ja Haru elivät nyt Kukkaniitty nimisellä paikalla. Paikan johtaja Joe ja johtajatar Hitomi adoptoivat pennut omikseen. Tuolloin tietämättä millaista kauhua nämä tulisivat saaman aikaan.

Minä istuin katsellen kirkasta taivasta. Minua vieläkin pelotti ajatus etten enään koskaan tulisi näkemään äitiäni. Enkä tämän takia uskaltanut luottaa melkeimpä kehenkään. Pelkäsi eniten lauman uroksia. Kuuleekohan äiti minua ja siskoa... Rika ajatteli hiljaa

Haru ei voinut hyväksyä sitä että sen äiti oli nyt poissa ja sen lepeän emon paikalla oli kaksi tuntematonta sutta/koiraa.

- Rakas ymärtä ätköhän nuo kaksi koskaan että teimme sen vain pelastaaksemme heidät? Hitomi kysyi katsoen Joeta silmiin.

- Älä huoli rakas kyllä he ymmärtävät ajallaan. Joe totesi

Rika ja Haru olivat toistensa vasta kohtia. Rika oli sähäkkä suunsoittaja ja Haru kiltti ja lempeä. Mutta silti he olivat melko samanlaisia.

-Haru, Rika ! Sisälle on nukkumaan menon aika Hitomi huudahti penuille.

- Mennään Rika ei olla heille ilkeitä.. Haru sanoi katsoen sisartaan.

- Mene sinä vain minä en vielä nukkumaan laita... he eivät ole minun vanhempiani.. joten he eivät määrää minua.... Rika totesi.

- hmm.. Tee kuten tahdot minä menen nyt! Haru pyrähti luolaa kohti.

-Missä Rika on? Joe katsoi Harua kysyvänä.

-Rika sanoi ettei ajo tulla nukkumaan... ettekä te voi määrätähäntä kun te ette ole hänen isänsä ja emonsa.. Haru iski kiinni liampalaseen.

- Vai sillä lailla.. Minä menen.. Katsotaan miten jääräpäinene se tyttö on.. Naurahtaen joe lähti ulos ja kohti Rikan olin paikkaa.

Rika huomasi Joen tulevan tätä kohti ja kiipesi tämän vuoksi puuhun..

-Kuules Rika.. Tiedän että sinulla on pahamieli... ja että kaikki tuntuu menevän reisille... Minä ja Hitomi emme halua satuttaa tai pakottaa sinua mihinkään, emme halua korvata entisiä vanhempiasi. Haluamme vain suojella sinua ja sisartasi. Joe kertoi

-Joe sama... Rika oli laskeutunut puusta ja istui Joen takana... Jos pyydän anteeksi... hyväksytkö minut.. tälläisenä kuin olen?.. Rika kysyi kirkaat silmät joessa

-Tottakai.. Olet minulle kuin pieni tytär. En voisi anntaa kenenkään satuttaa sinua.. tai Sisartasi Harua.. Tule mennään sisälle Hitomi odottaa Joe sanoi.

- Isä.. Odota.. Rika tamsuteli uroksen luokse ja halasi tätä. Mennään jo Äiti odottaa Ensimmäistä kertaa kaiken tapahtuman jälkeen rikan silmistä saatoi nähdä onnellisuude.

- oh.. Miksi sinä minua kutsuit Joe ajatteli hymyillen juosten pennun rinalla. 
- muutos-

Noin vuosi oli kulunut siitä kun Rika ja Haru olivat muuttaneet kukkaniitylle. Pennuista oli kasvanut kauniita täysikasvuisia Koiria. Rika oli tummaturkkinen sen korvat, selkää pitkin meni juova ja hännän päätyyn jatkuva juova oli oransilla. Tytöllä oli siniset silmät ja punainene silkki nauha oikealla korvan juuressa tuhea tuekki piti tytön lämpimänä kovillakin pakkasilla.

Haru taas oli kaunis ja ulkonäöltään Mustan vieoletin ja harmaan sekoituksia. Myös Harulla oli siniset silmät. Ja kaunis tuuhea turkki. Kumpikin tytöstä oli oppinut itsenäisiksi ja Haru oli muuttunut hieman jäärä päisemmäkai varsinkin siskoaan kohtaan.

Rikan ja Harun ensimmäinen taistelu oli Karhutaistelu. Tuossasamaisessa taistelussa Rika oli saada surmansa mutta pelastui täpärästi vain parin viilon kanssa selässään.

Vähän ajan kuluttua Kukkaniitylle tuli Ilona niminen menninkäinen. Ilona oli uusi tuttavuus hän oli rohkea ja kiltti.

Ilonasta tuli yksi parhaimmista ystävistä Rikalle.

2 vuotta myöhemmin.

- Karhut hyökkävät! Joe herra! Karhut hyökkäävät!! Yski Joen alaisista ulvoi

-Rika!! Nyt mentiin! Ilona huudahti

- Hai!! Rika pinkaisi ulos ja Ilonan perään.

Kaksikon mukana oli noin Kolmekymmengä koiraa. Mukaan lukien Joe sekä Hitomi. Rika ja muut koirat hyökkäsivät suojelakseen kotiaan. Vaikka koirat saivat osumia he taistelivat pää pystyssä.

Taistelu kesti useita tunteja mutta se loppui koirien voittoon..

Rika makasi hiljaa hievahtamattakaan karhun käpälän alla. Ilona ryntäsi Rikan luokse vetäen tämän syliinsä. Rika!! Avaa silmäsi.. Sisko rakas.. Ilonan silmistä tippui isot kyynelleet. Kyyneleet tippuivat rikan rinalle. Naaraan silmät leimahtivat valkoisiksi ja rika nousi ilmaan valkoisen valon hohtamana. Naaraan kaulaan ilmestyi valkoinen koru. "Elämän koru" jos koru särkyy loppuu Naaraankin elämä.

-Rika? Ilona halasi siskoaan.

-älä rutista minua kuoliaksi Ilona!... Rika sanoi

(samassa tekstissä 3 kappaletta) :)

TykkääTykkää ·  · Jaa

~musta valkoiset kaksoset~

Olipa kerran Noin 10 vuotta ennen ihmisiä. Maanpäällä eli vain kaksi susi laumaa. Mustat sekä valkoiset sudet. Sattuipa kerran niin että Mustan susi lauman johtaja Alfa rakastui valkoisen susi lauman johtajaan Omegaan. He eivät välitäneet että he olivat erin värisiä ja erinlaisia he rakastivat toisiaan hyvin paljon. Kun rakkaus oli pääsyt siihen vauhtiin siunautui parille 3 pentua. Jotka vuorollaan löysivät ne rakastamansa sudet.
Tämä jatkui ja pian maailmassa oli jos minkä väristä tahansa sutta. Noin 5 vuotta sitten syntyi maailmaan kaksi valkoista suttq kuin kopioita toisistaan. Toisen nimi Oli Maya. Ja Toisen nimi Kishu, Arvaatteko? Se olin minä. Me olimme toistemme kopiot me rakastimme emoamme sekä isäämme. He olivat meille kaikki kaikessa. Me suojelimme toinen toistamme. Kerran tapahtui jotakin mitä ei enään voitu estää ikinä...

Minä ja Maya olimme metsässä saalistamassa normaaliin tapaan. Juoksimme perä vilkkaa kuin ennenkin. Saimme saaliiksi kolme Kupari fasaania. Pian kuului avun huuto. Maya pyrähti paikkaa kohti. Pieni pentu oli joutunut demonin valtavan suden ruokalistalle. Maya hyökkäsi epäröimättä. Minä seurasin häntä. Hetken taisteltuamme ja lultuamme että voitimme Demoni heitti Mayan kivikkoon ja hän menetti tajuntansa. Minä hyökkäsin epäröimät. Sain oikeaan silmääni viilon ja kuononpoikki meni kolme viiltoa myös. Hirviö kaatui maahan ja oli miltein kuollut....

Se päästi irti tumman savun joka iskeytyi minuun.. en voinut olla huutamatta kivusta. Valkoinen turkkini muuttui mustaksi... siniset silmäni leimahtivat punaisiksi. Kaulaani ilmestyi punainen kristalli joka oli elämän kristallini tuosta hetkestä lähtien. Makasin maassa veren tahrimana. Yksi asia helpotti tuskaani. Maya oli pelastunut. Ja pentu myös.

Tämän asian takia isämme karkoitti minut.. se jota olin rakastanut karkoitti minut synnynin seudultani. Vain hetkeä myöhemmin emoni kuoli outoon sairauteen. Isäni syyttiminua murhaajaksi. Minun musta magiani tappoi hänen vaimonsa. Ei mennyt aikaakaan kun Mayankin oli lähdettävä. Minusta ja Mayasta tuli vihollinen isällemme.

Isämme vannoi kostoa. Minä ja sisareni olemme taistelleet häntä ja hänen alaisiaan vastaan monta vuotta.
(Jatkuu)

~Minun tarinani kiusaamimen~

Kaikkihan tosiaan alkoi jo tosi nuorena. Olisko ollut ennen koulu ikää joskus eskarissa tai tarhassa. Kun miun iho on todella herkkä ja kuiva ja atooppinen niin eskarin täti kehtasi väittää jotakin syyhyä. Tai jne. En tuu koskaan unohtaan näitä helvetillisiä 9 vuotta jona miuta kiusattiin vain sen takia kun olin erillainen. Ja olin vaan oma itteni. 

Mie oon tuntenut melkeimpä kaikki kiusaamisen muodot. Mitä melkeimpä voi vain keksiä. Nimittely, syrjintä, haukkuminen, "Bakteerit" ja jne. Oon aika monesti miettinyt kuinka mie kestin? Miten mie jaksoin herätä joka ikinen aamu siihen täysinäiseen helvettiin ja yksinäiseen oloon? Ja nyt sinulle nouse mieleen kysymys etkö sanonut asiasta kellekään?
Voin tässä ja nyt sanoa. Sanoin kiusaamisestani niinmonelle opettajalle. Oli kivakoulu palavereja ja anteeksi laitettiin pyytämään. Siltikin opettajat eivät välittäneet. Eivät he saaneet kiusaamista loppumaan. Jos sanoit itse jotakin takaisin luokkatoverisi vain nauroivat päin naamaa. Vaikka monet luokkani tytöstä oli muka "kaveria" eivät he ole ikinä olleet minulle kavereita. Sain viettää melkeimpä jokaisen välitunninyksin.

Se tunne kun on alkamassa ryhmätyö. Opettaja käskee ottamaan parit. Aina minä olin yksin. Tai jos opettaja määräsi jonkun parikseni ei hän sitä olisi halunut. Sen huomasi ilmeestä ja eleistä.. ja jopa siitä että en todellakaan ollut se paras koulussa. Ei minusta pidetty. Silti jaksoin vaikka se oli tuskaa minulle. Niinkuin siskoni aina sanoo: Sie oot perinyt minun sisukkuuden ei me turhaan lannistuta/ Masennuta. Jopa gerveyden hoitaja kysyi minulta että miten minä en ollut masentunut?.....

Nyt kun olen pääsyt pois peruskoulusta ja olen ammattikoulussa ja Asuntolassa "Aussissa" Olen tavanut ihania ihmisiä ja saanut monta todella tärkeää ja rakasta ihmistä lähelleni. Heidän ansiostaan minä jaksan. En välitä menneisyydestäni. "Se mikä on mennyttä on myös mennyttä, muista katsoa tulevaa"

Sinä joka luet tätä tällä hetkellä. Minä toivon todella sydämmesäni ettet sinä ole kiusannut. Äläkä edes aloita. Vaikka olisit sinä pystyt pyytämään anteeksi. Ei sitä koskaan tiedä vaikka tämä ihminen olisi pian hyvä ystäväsi. Ja jos näet yksinäisiä tyttöjä tai poikia ota heidät mukaan. Teet tulloin ansiokkaan työn. ~

"Vangittu" osa 3

Minä katsoin kysyvänä hoitajaa että lääkäriä. Kumpikin näytti niin totisilta. Noh mikä minulla on? katseeni kävi ensin hoitajassa sitten lääkärissä. Elsa...Ymmärätkö millaisessa tilanteessa olit? Olit lähellä saada surmasi. Anoreksia sinulla on anoreksia.ja jos et nyt ala syömään voit kuolla tähän. Ymmärätätkö mitä sanon Elsa? Ei se ei voi olla totta.. Yritin nousta mutta kun sain jalat maahan kaaduin saman tien. Elsa neiti! Hoitaja auttoi minut Takaisin sängylle. Anteeksi. Mutta saanko olla hetken yksi? Katsahdin Lääkäriä ja laskin silmäni sängylleni. Kuten haluatte. Hoitaja ja Lääkäri poistuivat huoneesta. Silmäni tärisivät.. Anoreksia?.. Miten se voi olla mahdollista. Minä olen aivan hirveän lihava läski! Vierelläni oli tämän päivän ruoka. Oti vain vesi lasin ja Näkkärin jotka olivat ruoka lautasen vierellä. Miten se voi olla mahdollista?
Aika kaului ja Olin ollut sairaalassa noin 4 kuukautta. Painoni oli nousut huomattavasti ja pian pääsisin kkotiin olin onnelinen että vihdoin pääsisin kotiin. Lääkäri asteli huoneeseen ja sanoi että tänään minut kotiutettaisiin. olin niin onnelinen. Viimeinkin pääsisin kotiin. Kun pääsin kodilleni avasin oven ja Huomasin ettei kukaan ollut huolehtinut posteja poissa olessani. Nostin ne pöydälle ja Katselin ympärilleni. niin ihana tunne kotona jälleen! (Jatkuu)

"Vangittu" osa 3

Kolme raskasta päivää oli kulunut kun olin löytänyt kirjeen. Elämäni oli sirpaleina en osannut tehdä mitään, olin kuin kadottanut elämän haluni. Kävelin hiljalleen ostarilta päin kotiin. Mietin edelleen sitä kirjettä ja oliko minussa ollut vika että minut oltiin jätetty. Huokaisin ääneen kävelessäni ison poika joukon ohitse. Pojat huutelivat minulle jotakin mutten jaksanut välittää heistä.

Kotiin päästyäni selasin Facebookin läpi. Ei uusia viestejä tai mitään muutakaan mikä minua olisi kiinostanut. Istuuduin sohvalle ja avasin telkkarin katsoin hetken aikaa jotakin tylsää saippua ooperaa. Nappasin puhelimen pöydältä katsoin kelloa ja päätin lähteä vielä lenkille. Vaihdoin juoksu vaatteet päälleni ja lähdin aluksi juoksin tasaista vauhtia noin 10km. Kun tuon olin juossut normaalisti olisin jo lopettanut, mutta nyt minä jatkoin juoksua melkeimpä samaa vauhtia. Oli juossut yhteensä 15km ei juotavaa tai mitään pysähdyin vain pieneksi hetkeksi ja jatkoin taas. Yhtäkkiä silmissäni alkoisumeta. Minä kaaduin ja menetin tajuntani.

Kun heräsin olin sairaalassa tiputuksessa ja happi viikset naamallani. Katseeni kiersi koko huoneen minun oli todella paha olo. Lääkärit sanoivat että minun pitäisi levätä ja antoivat minulle unikapseleita. Kun olin nukkunut seuraavat pari päivää minulle kerrottiin että minulla oli liian alhainen paino. Se oli minulle kuin valhetta. Minä olin omasta mielestäni liian yli painon jonka takia juoksinkin.

Seuraavana päivänä lääkäri saapui luokseni kertomaan hyviä että huonoja uutisia.....

(Jatkuu.....)

Yöllinen kohtaaminen (Osa 1)

oli kylmä talvilta,  minä kävelin hiljalleen kohti kotia. Pieni pakkanen tuntui poskillani, kun matkastani oli enään vajaa 2 kilometriä jäljellä. Olin ollut auttamassa äitiäni joka oli katkaisut jalkansa noin viikko sitten. Kävelin kerrostalon 3 kerokseen avatessani oven, Viiru syöksähti jalkoihini. Minä olen Bella olen eläinlääkäri ja olen 23 vuotias. Minulla ei ole miestä sillä kukaan ei ole huolinut minua, sillä olen kai jotenkin erillainen. 
Laskin takkini penkille ja kävelin keittiöön jossa viiru odottikin jo ruokaansa. Annettuani ruuan viirulle kävelin olohuoneeseen napatessani kaukosäätimen laskeuduin samalla sohvalle. Huh mikä päivä. Toikaisin hiljaa itsekseni. Ei mennytkään kauaa kun nukahdin sohvalle. Pian kello löi 12 ja minä heräsin totta kai kun 6,5 tunnin unet olin jo nukkunut. Kävelin työ huoneeseeni ja tietokoneelleni. Minulle oli tullut 3 uutta sähkö posti-viestiä. Ensimmäinen oli jokin roskaposti  jota en edes avannut vaan poistin samantien. Katseeni siirtyi toiseen kirjeeseen. Napsautin sitä ja avasin sen. Kirje alkoi " Hei Bella. Et varmaanakaan muista minua, mutta minä muistan sinut. Olen Andrew 3 lukuvodelta lukiosta. Olen jo kauan yrittänyt tavoitella sinua olisin pyytänyt sinua juttelemaan ja parille trinkille. Olisi kiva tavata ;)" Sydämmeni hakkasi kun luin viestiä. Suljin sen ja kävelin keittiötä kohti. otin vesilasin ja kävelin olohuoneeseen istuutuen sohvalle. Keräsin rohkeuteni ja menin kirjoittamaan vastaus kirjettä Andrewille. "Hei nyt muistan sinut, olisi kiva tavata milloin sinulle kävisi? terveisin: Bella" Suljin koneeni. Hymähdin itseksni ja nappasin viirun syliini. 

Pari päivän kuluttua olin saanut vastaus kirjeen Andrew halusi tavata tänään. Etsin vaatekaapistina hienoja vaateita sillä hän aikoi viedä minut syömään. Puin kauniin punaisen mekon joka myöntäili vartaloani ja kävelin alas josta Andrew haki minut vain 4 minuuttia tämän jälkeen. Hän oli varanut pöydän yhdestä kaupungin kuuluisimmista ravintoloista. Kävelimme sisälle hän tilasi samppanja pullon ja alku-palat. Hän katsoi minua kauniin sisnisillä silmillään. Hän oli muutenkin todella komea. Juttelimme paljon töistämme hänkin oli Lääkäri mutta ihmis lääkäri. Minä kerroin kaikkea työstäni ja Hän kertoi omastaan. Meillä oli todella hauskaa. Kunnes oli aika palata kotiin. Hän ajoi minut kotiin juuri ennen kuin kerkesin lähteä. Hän suuteli minua. Punastuin täysin ja Kävelin sisälle. Hymyilin itsekseni ja Suhkua kohti menin. Viiru katsoi ihmeisään mitä tuo emäntä nyt pelleili. Käytyäni suihkussa kävelin keittiöön ja annoin ruuan viirulle. katsahdin kännykääni jossa oli 2 viestiä. Toinen oli Andrewilta. Hän kiitti illasta. Toinen viesti oli äidiltäni hän kertoi että Poliisit halusivat tavata minut. Ovi kelloni soi menin avaamaan siellä oli 2 poliisia. Pyysin heidät sisälle. Mies poliisi aloitti. Tulimme kuulustelemaan teitä sillä yksi työ tovereistasi on kuollut. Emma Nieminen. Katsoin poliiseja hetken ja nousin seisoomaan. Haluaisitteko kahvia teetä? kävelin keittiöön josta otin vesilasin. se tippui käsistäni ja kyyneleet alkoivat tippua silmistäni. Nais poliisi auttoi minut sohvalle. Hän oli sinulle aika läheinen? nainen kysyi. Ky..Kyllä hän oli myös paras ystäväni. Käteni laitoin kasvoilleni. Milloin hän kuoli. Kuka sen teki? Mies katsoi minua ja sanoi sen olevan itse murha. Kun poliisit lähtivät minä suljin oven ja melkein heti sen jälkeen minä lyyhistyin ovea vasten isot kyyneleet tippuen. (Jatkuu)

            

Taika joka toimi (Koulu essee)

Taika joka toimi  

Oli kesäkuun viimeinen päivä. Oli todella lämmintä, lämpö hipoi jo lähes 30 astetta. Minä istuin kotitaloni portailla piirsin valkoista kyyhkystä joka lensi taivaan rantaan. Minä olen Elsa aivan tavallinen yhdeksäs luokkalalainen tyttö. Kouluni olen juuri saanut suosiolla loppuun. Nyt vain odotin milloin tulisi ilmoitus olenko pääsyt mihinkään kouluun. Siihen asti minä otan kaiken ilon irti kesästä. Valkoinen kyyhkynen,  mitä piirsin oli muisto niin kauan kestäneestä ystävyydestä.  Se oli ”niin” sanotusti symboli ystävyydelle jota minun ja Annan välillä ei enää ollut. En voinut unohtaa sitä mitä minun ja Annan välillä tapahtui, se kaikki kesti vain hetken ja kaikki oli ohi. Anna ja minä riitelimme, Sinä päivänä hän ei enään halunnut tavata minua. olin hänelle kuin ilmaa.                Meidän olisi pitänyt sopia mutta nyt kaikki on myöhäistä, Tämä kaikki vain yhden riidan takia. Nousin portaikosta ja kävelin huonettani kohti. Veljeni Thomas pelasi pelejään tavalliseen tapaan minä heitin piirustusvihkoni sängylle, Katsahdin kuvaa joka oli kiinni peilissäni. Siinä oli minä ja Anna Paras ystäväni, en voinut enää ikinä pyytää häneltä anteeksi. Sillä Anna oli kuollut vakavassa auto onnettomuudessa noin 3 kuukautta sitten. Jos vain olisin voinut olisin pyytänyt anteeksi rakkaimmalta ystävältäni. Jos vain pääsisin takaisin menneisyydessä, en koskaan olisi päästänyt     Annaa pois läheltäni. Mutta nyt kaikki on myöhäistä. Kävelin hiljaa puistoa kohti, Ramses juoksi niin kiltisti vierelläni kuin olisi halunnut lohduttaa. Remses on saksapaimenkoira joka täyttää pian 9 vuotta. Remses oli aikoinaan, Minun ja Annan koira se oli meidän suojelia. Se näki että kaipasin ystävääni. Pienen lenkin jälkeen palasimme kotiin.

Minä menin huoneeseeni suljin oven. Yhtäkkiä silmäni kääntyivät peiliin jossa oli ollut kuva minusta ja Annasta se oli poissa. Kerkesin raivota veljellenikin kun huomasin Että kuva oli kuin peilin sisällä. Kosketin peiliä eikä se tuntunut lainkaan oudolta mietin miten kuva saattoikin olla toisella puolella. ehkä se oli tippunut jostakin raosta mikä oli peilin ja raamien välissä. Katsoin oliko peilissä sellaista kohtaa mistä kuva olisi voinut mennä läpi, mutta ei peilissä ei ollut minkään laista reikää tai vekkiä mistä kuva olisi voinut mennä läpi ja tippua niin sanotusti peilin taakse. Kävelin alakertaan ja olin hakemassa mattoveitseä millä saisin peilin auki. Kun palasin sen kanssa kuva oli tiesään se ei enää ollut edes peilin sisällä.   Kävelin ulos miettien hävinnyttä kuvaa ja vain hetkeä myöhemmin valkoinen Mersu kaahasi pihallemme. Valkoinen Mersu oli äitini veljen auto. Tervehdin Axelia ja hän asteli ohitseni kysyen missä äitini mahtoi olla. Sanoin hänelle että hän löytäisi hänet varmaankin työ huoneestaan sillä eihän aikuiset nykyään muuta tehnetkään kun tekivät töitä. Isäni Leo oli pankkiiri ja Äitini Kristiina oli Lääkäri. Isä ei ollut melkein koskaan kotona sillä hänellä oli työmatkoja ja muita kiireitä töissä. Aina pienenä tiesin että Axelissa oli jotakin outoa jotakin niin Taijan omaista  sillä jokin hänessä muuttui joka kesä. Hän oli jotenkin erilainen hän käyttäytyi erilaisesti ja hänen niin sanottu ”Tyylinsä” muuttui. Hän on ollut aina minulle lempi Setä sillä hän ymmärsi minua jo pienenä. Sain olla oma itseni minun ei tarvinnut esittää sellaista mitä minä en ollut. Kun olin 7 vanha, olin saanut Axelilta Kaulakorun/Amuletin, jossa oli todella isoa voimaa. Hän sanoi että tulisin tarvitsemaan sitä myöhemmässä iässäni.  Pikku Hiljaa aloin ymmärtää että  Axel ennusti tapahtumat hän tiesi mitä tulisi tapahtumaan ja antoi riipuksen minulle. Juoksin portaat ylös ja etsin kuumeisesti riipusta. Valkoinen riipus hohti punertavana kun löysin sen. otin korun käteeni ja  kosketin sillä peiliä joka rikkoutui tuhansiksi pirstaleiksi. Kuva joka oli kadonnut oli peilin sisässä ja siellä oli Pieni soittorasia. Otin soittorasian ja puhdistin sitä sillä se oli aivan pölyinen. Avasin rasian ja kuulin niin tuttua musiikkia. Se oli Minun ja Annan lempi laulu. Rasiassa oli myös koru toinen puoli sydämestä jossa Luki ”Best”. Muistin täysin hyvin tuon laulun joka oli meidän lapsuuden musiikkimme. Rasiassa oli myös kirje, Nostin kirjeen hiljaa ja avasin sen. Kirje alkoi:  ”Hei Elsa” nyt kun viimein olet löytänyt soittorasian ja kirjeen, haluan kertoa sinulle etten ole sinulle vihainen. Ja toivon ettet sinäkään ole minulle. Nyt kun luet tätä kirjettä olen jo kaukana. etkä enää löydä minua. Sisintäsi painaa kova suru ja jopa syyllisyyden tunne. Mutta se ei ole oikein sillä sinä et ole tehnyt mitään väärää. Saatan olla kuollut mutta se ei ollut sinun vikasi. Se auto onnettomuus oli silkka törkeys. Voin sanoa tämän tässä kirjeessä sillä osaan ennustaa tulevaisuuteen. Tiesin kuolevani juuri tuona päivänä.  vain siksi aloitin riidan meille ettet sinä olisi ollut mukanani sinä päivänä. En olisi kestänyt sitä jos sinäkin olisit nyt poissa. Terveisin Anna. 

Katsoin kirjettä ja soittorasiaa laskin sen sängylleni olin niin järkyttynyt.  Kuiskasin hiljaa itsekseni miksi hän teki tämän. miksei hän voinut kertoa minulle suoraan. Oveeni koputettiin se oli Axel. Elsa… Olisin halunnut kertoa sinulle aijemmin en vain kyennyt kertomaan sinulle. Mutta nyt löysit soittorasian ja kirjeen. Olen pahoillani Elsa. Käteni tärisivät kun katsoin kirjettä vierelläni, Olisit kertonut. Olisit kertonut että tiesit! Juoksin Axelin ohitse kyyneleeni tippuen en voinut sille mitään annoin kaiken sen tuskan purkautua samalla kertaa. Talomme oli lähellä isoa metsää jossa minä ja Anna ruukkasimme leikkiä kaikki ne ihanat päivät. Istuin jättikokoisen puun alla.  Miksi..Miksi.. Nakkasin kiven kohti puuta. ilta painui kohti yötä. Minä kävelin hiljalleen kohti kotia jossa keittiössä paloi hiljainen valo kynttilässä, pöydän ääressä istui äitini sekä hänen veljensä. Kävelin Keittiön oven edestä sanomatta sanaakaan äidilleni tai Axelille. Elsa.. Axel lausui nimeni. Niinä parina päivänä ymmärsin että Annan on nyt parempi olla. Kaksi vuotta tämän jälkeen Elsa kuoli kun tämä hukkui uimareissullaan. Elsa ja Anna oli viimein yhdessä eikä heidän tarvitse enää koskaan erota toisistaan. 

"Vangittu" osa 2

Viimeinkin se KAIKKI on  ohitse! MINÄ naurahdin. Oli toukokuun Viimeinen Päivä--Tämä kammottava koulu jäisi tänään--historiaan. Vaikka en pitänytkään paljoa koulusta rakastin erityisopetuksen ihanan rentoa Kuvataide opettajaa. Han osasi kannustaa Ja antoi VOIMAA jatkaa. Meidan luokkamme Viimeinen tapahtuma alkoi Juuri nyt olimme kokoontuneet suureen saliin kaikilla OLI Kauniit Juhla vaatteet. Minulla OLI Kaunis Aika Lyhyt mekko päälläni. SE OLI vaalean sininen Pitkät vaaleat hiukseni OLI Kauniisti kiharalla latvoista. Seuraavana OLI Minun vuoroni noutaa Todistus. Sydämeni hakkasi Kuin mikäkin rumpu. Elsa Kaartin Opettaja toisti. Mina Nousin Ja Kävelin Kohti opettajaa. Han ojensi Punaisen Ja tiskille kannettiin sievän Ruusun Halasi minua Ja antoi todistukset. Menin Sen jälkeen Muidenin oppilaiden sekaan eteen seisomaan.

Kun kaikkien Ruusut Ja todistukset oltiin jaettu meille laulettiin jäähyväis laulu. SE KAIKKI OLI nyt mennyttä. kävelin Kohti kotia. Olin tiskille kannettiin Onnellinen KUN Aurinko lämmitti Ja minulla OLI tiskille kannettiin Vapaa Olo. Nyt viimein sain tehdä Mita ikinä halusin Eika Minun tarvinnut enään ikinä Nahda Luokka tovereiltani. Viimein sain Olla oma itseni enka saanut nauruja päälleni. todellisesti maailma OLI nyt muuttunut.

~ 3 VUOTTA myöhemmin ~

Hei Elsa! tuutko meidan kanssa tänään. Vähän käymään kaupungilla? Sanna kysyi minulta Hymy kasvoillaan. Mä toikaisin et mun pitäisi Kyll tehdä nää työt mutta Tulen silti. moneltako me lähdemme? Sanna miettii hetken Ja katsoi minua. Voisimme lähteä joskus 5 Aikaan? olisiko se Mitään? han naurahti. Sopii minulle MINÄ naurahdin Takaisin Ja kävelin ulkoa tupakalta pois. Tuli ilta Ja mina, Sanna, Elina, Ja Rosa lähdimme kaupungille kiersimme monissa baareissa kunnes päädyimme yo-klubille. Heti kun Olin astunut sisään huomasin komean Pojan Joka oli iskenyt silmänsä minuun. Hymyilin tuolle Ja Han hymyili minulle. Vähän myöhemmin Tuon poika uskalsi Tulla juttelemaan minulle. Hanen nimensä OLI Alexander. Ja Han asui lähellä minua turhaan 4 koltterin päässä. Me juttelimme niitä Ja näitä. Ystävänikin kerkesivät lähteä. Meidan juttumme muuttui Aina turhaan lähemmäksi. Lopulta päädyimme Minun luokseni. Han Kehui tuloani Ja kaikkea minussa. Me suutelimme. Mutta IHME Kumma Emme menneet pidemmälle. Silla MINÄ en halunnut. en halunnut Etta SE KAIKKI tapahtuisi jälleen Etta Sydämeni särkyisi. Alexander OLI Ihana. Han OLI Oikea unelma Mies siksi se ehkä olikin kohdat mahdollinen minulle.

Meidan suhteemme kasvoi Ja tiivistyi. Me olimme jo julkisesti yhdessä.Olin tiskille kannettiin Onnellinen. Kunnes eräänä päivänä Alexander EI vastannut Puhelin soittooni. Aika kului Eika hänestä kuulunut Tai näkynyt jälkeäkään. Han OLI Kadonnut. En tiedä Mita tapahtui Silla Han EI koskaan soittanut Takaisin. Olin soittanut KAIKKI sairaalat läpi Mita Chicagossa oli. Han oli turhaan Kadonnut. Ja samalla Sydämeni OLI Särkynyt. Istuin hiljaa sohvalle Ja katsoin viestejä Joita Olin Lähettänyt hänelle. Silloin posti luukustani tippui Kirje. Nostin Senin Ja aloiini lukea:

"Rakas Elsa. Olen pahoillani Etta katosin Tällä normilla normilla lailla. Mutta en turhaan voinut kasvotusten Sanoa Tata sinulle. Päällä Turha Parempi ettemme enää Ole yhdessä. Olen pettänyt sinua toisen Naisen kanssa. Olen pahoillani Etta tein Taman Tuskan sinulle. Rakkaudella Alexander"

Mina rutistin kirjeen kädessäni. en turhaan enää pystynyt Tahan. Hiljaa Kyyneleet tippuvat poikiani Pitkin KUN painauduin seinää vastem  Olin  järkyttynyt Etten osannut ajatella Mitään saati Sanoa ...

"Vangittu" OSA 1 

Istuin hljaa koulun portailla. Pian alkaisi liikunta tunti. Jota MINÄ en Odottanut inolla. Olin Uusi oppilas tassa luokassa. Tämä Koulu OLI Kaukana korvessa keskellä EI Mitään. opettajat olivat kunnolisia eivätkä Han olleet tiskille kannettiin tiukkoja. Koulun Kello soi. Nyt se alkaisi se kidutus Jota MINÄ en todellakaan ollut Odottanut.

Hidastelin Etten joutuisi tunnille. Silloin Opettaja huusi Nimeni. Minun OLI Pakko Menna. Kävelin opettajan ohitse te ko Hymy kasvoillani Ja katsahdin ivallisia Luokka tovereitani KATSOVAT eivät todellakaan pitäneet minusta. Tunti kului Ja Koko Tunnin aikana Olin saanut taklauksia Ja Kaatoja muka vahingossa. Pidin itseni silti pystyssä. Kaikkien Tyttöjen ivallinen nauru Sai minuutteja melkein itkemään. Onneksi Kello soi SE Piina OLI Ohi.

Välitunnit kuluivat MINÄ Istuin tottakai yksinäni piirtäen Mita oudoimpia kuviani. Olin huomannut Etta yksi Opettaja OLI tykästynyt kuviini. Ja EI mikään IHME Han OLI Kuvataide Opettaja. Katsahdin Hanta Ja suljin lehtiön. Kävelin portaat valitettavasti Ja toista välikköä Kohti josa toivoin Etta pääsisin olemaan rauhaan. Mutta Juuri silloin minuutteja kampattiin Ja Lehtiöni Lensi. Se kastui täysin Ja Kuvat KATSOVAT olivat erityisopetuksen sisällä olivat täysi pilalla. Silloin en enään voinutpidättää Sita tuskaa JOKA minulla OLI ollut Nama 2 kuukautta. Juoksin kyynelee poskiani Pitkin tippuen Kuvataide opettajan ohitse. Han kääntyi Minun perääni Ja huudahti Nimeni kysyen mika minulla OLI. En siltikään kääntynyt. Sulkeuduin Koulun vesaan lukkojen taakse.

Kuvataide Opettaja Tuli Uuni taakse pyytäen Etta avaisi Uuni siltikään en avanut. Hiljaa Istuin vessan nurkassa Ja Kyyneleet hiljaa tippuen. Opettaja Yritti kaikensa kunnes Han sanoi ellen MINÄ Tule nyt ulos Han hakisi Rehtorin. Siltikään EI tullut ulos. Opettaja Lahdessa. Mina vilahdin ulos juoksin Kohti Koulun lähellä olevaa metsää. Ei mmenyt kauaa KUN Pian 3 opettajaa OLI etsimässä minua. Istuin puussa Josta en aikonut Tulla valitettavasti vaikka Joku opettajista Löytäisikin minuutteja. Vesi Sade yllätti minuutteja Hiuksiani Pitkin tippui vesipisarat. Katsoin taivasta Ja silloin kuului Kuvataide opetajani Ääni. Han toisti hiljaa Nimeni. Ja pyysi muita opettajia lähtemään. Mina käänsin kyyneleistä kiiluvat silmäni opettajaan. Kerroin hänelle tapahtumista Ja Etten turhaan enään jaksanut. Pyysin anteeksi Etten avanut Talle ovea. Ja Etta huolestutin heidät KAIKKI. Mutta Opettaja pyysi minuutteja valitettavasti. Mina laskeuduin Puusta Ja katsoin opettajaa silmiin. Han sanoi ettei Minun tarvinut pyytää anteeksi. Silla mina en tehnyt Vaarin Vaan minu Luokka toverini.

En voinut Olla Itkemättä. Viime päivien rasitus Tuli minusta ulos kyynelien muodossa. Opettaja Halasi minua Ja vei minuutteja Takaisin koululle. Koulussa Rehtori OLI pitänyt jo puhuttelun luokallaisille. Minun EI tarvitnut enään Menna et tahdo päivänä luokkaan. Istuin hiljaa yksinäni Kuvataide luokassa piirsin Kuvan Ystävyydestä. Kiusamisesta Ja oikeasta elämästä. Elämäni Oli muuttunut siitä päivästä Lähtien .....