He olivat erillaisia ikäisikseen. Alexsandra 11 oli kaunis punatukkainen ja hiljainen tyttö, hän oli vanhin 3 sisarus katraasta. Toisena tuli Erica 8v vaaleahiuksinen pikkuinen tyttö, josta ääntä lähti. Kolmantena tuli pikkuinen Miguel 3v joka ei osannut puhua jolla oli ruskeat hiukset. Nämä kolme olivattoistensa tuki ja turva he olivat todella läheisiä toisilleen.
Minä istuin kaatopaikalla, katselin paikkaa avarakatseisena. Minä olin vanhin sisaruksista joten minun oli hankittava ruokaa ja lämpöä nuoremille sisaruksilleni. Me asuimme kadulla meidän vanhempamme olicat myyneet meidät vanhalle pariskunalle, rahat jotka he saivat he käyttivät viinaaan. Ei mennyt aikaakaan kun toinenvanhuksista kuoli. Toine ei enään halunut pitää meitä, tässä me nyt olemme. Kadulla, Meidän on pidettävä itse itsestämme huolta. Ruokien ja muiden asioiden varalta.
Nousin seisomaan olin löytänyt ruoan jämiä joista me saisimme hyvän ruuan. Kuinka ihmiset haaskaavat näin paljon ruokaa roskiin minä ihmettelin hiljaa mielessäni. Minusta saatoi nähdä että asuin kadulla. Vaateeni olivat kuluneet , rähjäiset sekä likaiset.
- Erica! Minä huusin hymyilen
-Hei sisko
Erica otti puolet tavaroista ja asteli luolamaiseen kiviseen asuntoon se eiollut ehkä kaikkei parhain koti mutta silti se oli meille koti.
-Vieläkö Miguel on kipeä? Minä kysyin katsoen Ericaa
-On hän hän melkein kokoajan itkee vain. Erica sanoi
-Älä itke. Pian saat hyvää ruokaa niin paranet minä sanoin katsellen Miguelia
Minä istuin tuolilla katsellen Miguelin nukkumista, pari minuuttia sitten hän oli vielä itkenyt ja kuumekin oli noussut. Minua huolestutti emmekö minä ja sisareni osaneetkaan pitää huolta Miguelista. Erica leikki minun tekemälläni nukellaan, minä en enään voinut leikkiä kuin lapsi, minulta oltiin ryöstetty lapsuus. Joka sunnuntai luonamme kävi jokin kummalinen täti. Hänellä oli kalliin näköiset vaateet ja hän kyseli miten minulla ja sisarillani meni. Emme osaneet luottaa melkeimpä kehenkään sillä meille ei oltu tehty mitään hyvää pienen elämämme aikana. Onneksi nyt Miguel nukkuu hänen itkunsa sai minut aina surulliseksi kun en voinut auttaa pientä.
- Erica menen ulos tulen sivsn kohta! Minä huusin siskolleni.
- Hyvä on Alexsandra!
Minä kävelin kylmenevässä yössä. En huomannut että joku seurasi minua. Kävelin yhdelle talon nurkista kun jonkun käsi tarrautui minua ranteesta.
- Kuka!? Minä huudahdin
- Alexsandra.. Sinä ja sisaresi tulette nyt minun mukaani..
Tarttuja oli tutun oloinen nainen, hän oli lastenkodin johtajatar, Älä unta näekään! Minä repäisin itseni irti ja olin pakenemassa syrjäiselle kujalle kun kaksi miestä saa minut kiinni. Keitäs muitakaan kuin sosiaali viranomaisia, samalla asialla kuin lastenkodin nainen. Miehet työntävät minut autoon jossa yksi naisista istuu. He sulkevat oven ja nainen kstsoo minua hieman tiukkana.
- Me ajattelemme vain teidän parastanne. Ymmärräthän sen Alexsandra? Vaalea hiuksinen nainen sanoo.
- En! en ikinä tule ymmärtämään! alexsandra huudahti
Toideen autoon nostettiin nukkuva Miguel ja Erica tuli minun kanssani samaan autoon. Auton kuljettaja käynnisti js lähti ajamaan pois minun ja sisarieni koti kaupungista Firenzestä. He ajoivat kohti Napolia. Uutta kaupunkia uutta maailmaa.
Kaksi vuotta oli kulunut viimeisestä reissustamme. Olimme muuttaneet kaupunkiin. Olimme lasten kodissa. Paikassa johon kukaan lapsi ei tuohon aikaan halunut...
Alexsandra! Johtajarraren ääni kivahti kun minä kävelin käytävällä. Mietin hiljaa päässäni mitä minä nyt olin tehnyt väärin. Käänyin vihaiseen naseen silmäni kylmän rauhallisesti kysyin mikä johtarella oli. Hän pyysi minut toimstoonsa.
- on ollut todella vaikeaa aina löytää isomille lapsille kotia, mutta tällä kertaa sinulle löydettiin sellainen. Muutat 2 viikon kuluttua pienelle maatilalle jossa pariskunta kas attaa sinusta aatelis naisen. Johtajatar sanoi.
-E..entä sisareni.? Tulevatko he mukaan? Katseeni oli naisen silmissä.
-Alexsandra.. he adoptoivat vain yhden tytön ikäisekseen sopivan. Ja sinä olet juuri sopiva. Nainen selitti
-Ei! En lähde mihinkään. Sinä sanoit että minä ja sisareni menemme samaan kotiin! Sinä lupasit! Kyyneleet nousivat silmiini.
-Nuori neiti! ette korota ääntänne minulle! Johtajarar huudahti.
- Sen sanon se asia on varma en mene minnekään ilman sisariani. Lähdin huoneesta oven rysäyttäen kiinni.
Paikka jossa olimme oli keslellä metsää, korvessa. Astelin ulos ja metsää kohden menin. Oli keski kesä. Miksi muka minun pitäisi kasvaa aateliseksi. Täällä on paljon enemmän parempia tyttöjä. Tulen saamaan rangaistuksen kun korotin ääntäni johttajattarelle. Mutta en välittänyt.
Alexsandra! Erica huusi minulle kun keinui. Minä nostin käteni hänelle.. mietin pienessä päässäni miten kertoisin sisarilleni että menetämme toisemme. En voinut jättää Miguelia sillä hän oli uudestaan kovassa kuumeessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti