Taika joka toimi (Koulu essee)

Taika joka toimi  

Oli kesäkuun viimeinen päivä. Oli todella lämmintä, lämpö hipoi jo lähes 30 astetta. Minä istuin kotitaloni portailla piirsin valkoista kyyhkystä joka lensi taivaan rantaan. Minä olen Elsa aivan tavallinen yhdeksäs luokkalalainen tyttö. Kouluni olen juuri saanut suosiolla loppuun. Nyt vain odotin milloin tulisi ilmoitus olenko pääsyt mihinkään kouluun. Siihen asti minä otan kaiken ilon irti kesästä. Valkoinen kyyhkynen,  mitä piirsin oli muisto niin kauan kestäneestä ystävyydestä.  Se oli ”niin” sanotusti symboli ystävyydelle jota minun ja Annan välillä ei enää ollut. En voinut unohtaa sitä mitä minun ja Annan välillä tapahtui, se kaikki kesti vain hetken ja kaikki oli ohi. Anna ja minä riitelimme, Sinä päivänä hän ei enään halunnut tavata minua. olin hänelle kuin ilmaa.                Meidän olisi pitänyt sopia mutta nyt kaikki on myöhäistä, Tämä kaikki vain yhden riidan takia. Nousin portaikosta ja kävelin huonettani kohti. Veljeni Thomas pelasi pelejään tavalliseen tapaan minä heitin piirustusvihkoni sängylle, Katsahdin kuvaa joka oli kiinni peilissäni. Siinä oli minä ja Anna Paras ystäväni, en voinut enää ikinä pyytää häneltä anteeksi. Sillä Anna oli kuollut vakavassa auto onnettomuudessa noin 3 kuukautta sitten. Jos vain olisin voinut olisin pyytänyt anteeksi rakkaimmalta ystävältäni. Jos vain pääsisin takaisin menneisyydessä, en koskaan olisi päästänyt     Annaa pois läheltäni. Mutta nyt kaikki on myöhäistä. Kävelin hiljaa puistoa kohti, Ramses juoksi niin kiltisti vierelläni kuin olisi halunnut lohduttaa. Remses on saksapaimenkoira joka täyttää pian 9 vuotta. Remses oli aikoinaan, Minun ja Annan koira se oli meidän suojelia. Se näki että kaipasin ystävääni. Pienen lenkin jälkeen palasimme kotiin.

Minä menin huoneeseeni suljin oven. Yhtäkkiä silmäni kääntyivät peiliin jossa oli ollut kuva minusta ja Annasta se oli poissa. Kerkesin raivota veljellenikin kun huomasin Että kuva oli kuin peilin sisällä. Kosketin peiliä eikä se tuntunut lainkaan oudolta mietin miten kuva saattoikin olla toisella puolella. ehkä se oli tippunut jostakin raosta mikä oli peilin ja raamien välissä. Katsoin oliko peilissä sellaista kohtaa mistä kuva olisi voinut mennä läpi, mutta ei peilissä ei ollut minkään laista reikää tai vekkiä mistä kuva olisi voinut mennä läpi ja tippua niin sanotusti peilin taakse. Kävelin alakertaan ja olin hakemassa mattoveitseä millä saisin peilin auki. Kun palasin sen kanssa kuva oli tiesään se ei enää ollut edes peilin sisällä.   Kävelin ulos miettien hävinnyttä kuvaa ja vain hetkeä myöhemmin valkoinen Mersu kaahasi pihallemme. Valkoinen Mersu oli äitini veljen auto. Tervehdin Axelia ja hän asteli ohitseni kysyen missä äitini mahtoi olla. Sanoin hänelle että hän löytäisi hänet varmaankin työ huoneestaan sillä eihän aikuiset nykyään muuta tehnetkään kun tekivät töitä. Isäni Leo oli pankkiiri ja Äitini Kristiina oli Lääkäri. Isä ei ollut melkein koskaan kotona sillä hänellä oli työmatkoja ja muita kiireitä töissä. Aina pienenä tiesin että Axelissa oli jotakin outoa jotakin niin Taijan omaista  sillä jokin hänessä muuttui joka kesä. Hän oli jotenkin erilainen hän käyttäytyi erilaisesti ja hänen niin sanottu ”Tyylinsä” muuttui. Hän on ollut aina minulle lempi Setä sillä hän ymmärsi minua jo pienenä. Sain olla oma itseni minun ei tarvinnut esittää sellaista mitä minä en ollut. Kun olin 7 vanha, olin saanut Axelilta Kaulakorun/Amuletin, jossa oli todella isoa voimaa. Hän sanoi että tulisin tarvitsemaan sitä myöhemmässä iässäni.  Pikku Hiljaa aloin ymmärtää että  Axel ennusti tapahtumat hän tiesi mitä tulisi tapahtumaan ja antoi riipuksen minulle. Juoksin portaat ylös ja etsin kuumeisesti riipusta. Valkoinen riipus hohti punertavana kun löysin sen. otin korun käteeni ja  kosketin sillä peiliä joka rikkoutui tuhansiksi pirstaleiksi. Kuva joka oli kadonnut oli peilin sisässä ja siellä oli Pieni soittorasia. Otin soittorasian ja puhdistin sitä sillä se oli aivan pölyinen. Avasin rasian ja kuulin niin tuttua musiikkia. Se oli Minun ja Annan lempi laulu. Rasiassa oli myös koru toinen puoli sydämestä jossa Luki ”Best”. Muistin täysin hyvin tuon laulun joka oli meidän lapsuuden musiikkimme. Rasiassa oli myös kirje, Nostin kirjeen hiljaa ja avasin sen. Kirje alkoi:  ”Hei Elsa” nyt kun viimein olet löytänyt soittorasian ja kirjeen, haluan kertoa sinulle etten ole sinulle vihainen. Ja toivon ettet sinäkään ole minulle. Nyt kun luet tätä kirjettä olen jo kaukana. etkä enää löydä minua. Sisintäsi painaa kova suru ja jopa syyllisyyden tunne. Mutta se ei ole oikein sillä sinä et ole tehnyt mitään väärää. Saatan olla kuollut mutta se ei ollut sinun vikasi. Se auto onnettomuus oli silkka törkeys. Voin sanoa tämän tässä kirjeessä sillä osaan ennustaa tulevaisuuteen. Tiesin kuolevani juuri tuona päivänä.  vain siksi aloitin riidan meille ettet sinä olisi ollut mukanani sinä päivänä. En olisi kestänyt sitä jos sinäkin olisit nyt poissa. Terveisin Anna. 

Katsoin kirjettä ja soittorasiaa laskin sen sängylleni olin niin järkyttynyt.  Kuiskasin hiljaa itsekseni miksi hän teki tämän. miksei hän voinut kertoa minulle suoraan. Oveeni koputettiin se oli Axel. Elsa… Olisin halunnut kertoa sinulle aijemmin en vain kyennyt kertomaan sinulle. Mutta nyt löysit soittorasian ja kirjeen. Olen pahoillani Elsa. Käteni tärisivät kun katsoin kirjettä vierelläni, Olisit kertonut. Olisit kertonut että tiesit! Juoksin Axelin ohitse kyyneleeni tippuen en voinut sille mitään annoin kaiken sen tuskan purkautua samalla kertaa. Talomme oli lähellä isoa metsää jossa minä ja Anna ruukkasimme leikkiä kaikki ne ihanat päivät. Istuin jättikokoisen puun alla.  Miksi..Miksi.. Nakkasin kiven kohti puuta. ilta painui kohti yötä. Minä kävelin hiljalleen kohti kotia jossa keittiössä paloi hiljainen valo kynttilässä, pöydän ääressä istui äitini sekä hänen veljensä. Kävelin Keittiön oven edestä sanomatta sanaakaan äidilleni tai Axelille. Elsa.. Axel lausui nimeni. Niinä parina päivänä ymmärsin että Annan on nyt parempi olla. Kaksi vuotta tämän jälkeen Elsa kuoli kun tämä hukkui uimareissullaan. Elsa ja Anna oli viimein yhdessä eikä heidän tarvitse enää koskaan erota toisistaan.